Viime viikonloppuna oli se kauan odotettu Seinäjoki. Viimeinen kisa nuoremmissa. Lähdimme perjantaina kahden aikaan ajamaan kohti Ala-Härmää ja sieltä lauantai-aamuna Seinäjoelle. Mukaan lähti siis Sanna, Anna Kaisa, minä ja koirat Reilly ja Dani.
Lauantai-aamuna oltiin puoli kahdeksalta menossa Seinäjoelle. Aamuherätys oli aika ankea, tuli perjantai-iltana vähän valvottua.. No, pääsimme kuitenkin ajoissa matkaan.
Majoituttiin colliekehälle joka oli numero 3. Tuomari oli aika hidas, siksi pennuissa kesti aika kauan. Sitten koitti junnu-urokset, joissa Reilly kisasi. Sannalla ja Reillyllä meni tosi hyvin, jos ei parista Reillyn näykkimisestä Sannaa välitetä. Mutta tuloksena kuitenkin EH4. Oli se hyvä kyllä, ajateltuna niin, että uroksissa VAIN 3 sai ERI;n !!
Siirryttiin colliekehän jälkeen junnukehälle, joka ei ollut kaukana, kehä 2. Tuomarina Ingela Kyrklund, Ruotsista. Osallistujia oli huimat 23. Ensin oli PM-osari, jossa kesti melkein tunti.
Kun nuoremmat alkoi, mentiin Danin kanssa kehään. Seisotimme kaikki koiria, jonka jälkeen kaikki kävivät yksityisarvostelussa.
Sen jälkeen tuomari valitsi 5 jatkoon. Emme päässeet joukkoon mukaan, mutta tyytyväinen olen siihen, että miten Dani esiintyi kanssani, vaikka emme ennen ole Danin kanssa yhteistyötä tehnyt. Eräs toinen tyttö colliella voitti. Mutta silti tyytyväisin mielin mentiin syömään, ja sieltä Ala-Härmän kautta kotiin!
Tänään mennään Moonan sekä Anniinan, Taran ja Lucyn kanssa pallohallille treenaamaan. Ja Sanna tulee ehkä, mutta ei ole vielä varma. Treeneistä lisää huomenna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti