keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Treenit pallohallilla

Eilen käveltiin illalla pallohallille junnutreeneihin. Aluksi näytti ettei hallille tulisi ketään, mutta vähän yli kahdeksan junnutreeneissä oli taas kamalasti väkeä. Oltiin treeneissä yksityisliikkeiden ajan. Liikkeet menivät hyvin, hampaita ei oikein halunnut näyttää. Katsoin sivussa suuhun että miksi ei anna näyttää, niin toinen alakulmuri sojottaa vinoon. Oli puoliksi irti, ja puoliksi kiinni. Silti oli vielä tiukassa.
Sitten lähdettiin treenaamaan vähän tokoa hallin toiseen päähän.
Moona on oppinut jo maahan menon. Tiialla oli viime viikonloppuna tylsää, joten opetti Moonan menemään maahan, nyt neiti menee kuin lennosta maahan. Hienoa Moona !
Sitten menin moikkaamaan Moonan kanssa Riiaa ja Lolaa, sekä Rosaa ja Rapea. Näytin Riialle Moonan sojottavaa hammasta, kunnes huomattiin, että ei siellä suussa enää mitään sojota. Hammas oli siis lähtenyt, vaikka olikin aika tiukassa aluksi. Sepä niistä treeneistä. Jospa vielä kuulumisia.

Nyt siis Moonalla on lähtenyt molemmat alakulmurit, yläkulmurit vielä visusti kiinni. Ei sieltä vielä onneksi uusia näy tulevan.
Näyttelyitäkin on ensi vuodelle runsaasti suunniteltu. Yksi pentuluokan näyttely vain, ja sitten lähtee junnu-ura Moonalla käyntiin. Blogin vasemmasta sivusta näet siis tulevat tapahtumat.
Loppuun vielä kuva, neidillä ikää siis reilu 5,2kk.

1 kommentti:

  1. Kaunis kuva Moonasta :-) Hampaat irtoaa :> minä en saanut talteen sindiltä yhtään :(

    VastaaPoista