Moonan lisäksi narttupentuja oli 3. Olimme aakkosissa ensimmäisiä, joten menimme myös ensimmäisenä yksityisarvosteluun. Tuomarina siis oli Harri Lehkonen. Kun tuomari tuli 'kopeloimaan' Moonaa, M ei välittänyt mitään, heilutti vain häntäänsä. Sitten menimme edestakaisin sekä ympäri. Koska näyttely oli kasvihuoneella, M pelkäsi hiukan kasvihuoneen seiniä. Muuten Moona liikkui tosi nätisti, eikä edes häntää nostanut liikkeissä (Sannan ja Pinjan + kuvien mukaan), mutta tuomari oli siitä jostain syystä arvosteluun laittanut. Kuitenkin, arvostelu on hyvä, ja tässä se tulee:
"Reippaasti esiintyvä narttupentu. Hyvänmallinen pää. Kuonon tulee vahvistua. Lavat saisivat olla viistommat. Eturinnan tulee vahvistua. Hieman kihartuva karvapeite. Häntä nousee hieman liikkeessä. Liikkuu vielä melko kinnerahtaasti takaa. "
Tosi tyytyväinen olen arvosteluun, varsinkin siksi, että kaikki asiat kehittyy vielä. Esim. turkki suoristuu viim. kun vaihtaa turkin, takaosa viim. pennutuksen jälkeen yms.
Tuloksena siis PEK4. Moona oli muutenkin kaikista nuorin, mutta esiintyi silti todella hyvin. Lisäksi vielä muutama kuva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti