Ei olla nyt vähään aikaan postailtu treenikuulumisia, ihan vain siksi koska olen joka kerta toivonut että joku saisi kuvatuksi meidän pätkän, mutta en ikinä siellä muista sitä, eikä Tiiakaan tosin muista ikinä kameraa ottaa mukaan. :D Eilen kuitenkin mentiin tällaista rataa.
 |
(klikkaa niin saat isommaksi) |
Itse en voinut jalkakivun takia juosta, joten yritettiin ensin josko Moona lähtisi Annun mukaan, koska Tiia ei sitä halunnut ohjata. :D Moona meni yhden, korkeintaan kahden esteen verran, ja palasi jatkuvasti minun luokseni. No, siinä päätin sitten että hitot jalkakivusta, mentiin sitten pikakävelyä koko rata. Muutaman hölkkäaskeleen pystyin ottamaan mutta jalka ei oikein paljoa periksi antanut. Rata meni hyvin minun konkkaamisesta huolimatta, Moona irtosi ihan muksasti, ja kepit neiti hakee jo loistavasti! Kontaktitkin oli hurjan hienot! :)
Itse mä oon vaan kamalan hidas nuissa persjätöissä. Teen sen aina liian myöhään. Saatiin me kyllä lopuksi onnistumisiakin. Mukava rata oli, jos ei minun linkuttamista ajatella, vauhdin kanssa ois tietenkin ollut ihan huippu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti