maanantai 4. kesäkuuta 2012

Lappeenranta 3.6

Elämäni ensimmäinen erikoisnäyttely takana, ja vielä oman koiran kanssa joten ei voi sanoa kuin että hyvät fiilikset jäi! Herätys oli jo klo 02:45, sillä paikalla piti olla ajoissa rauhottelemassa matkaseurueen pikkupentuja ennen kehää. ;)

Tuomarina toimi Tomas Rohlin. Nartut alkoivat ajallaan, junnunarttuja oli 7. Kaikki muut olivat tricoloureja paitsi Sissi. Kenttä oli hieman huono, sillä sieltä löytyi muutamia kalanraatoja, joten koirat halusivat nuuskia paljon, ja nurmikenttä oli myös hieman epätasainen.
Sissi kuitenkin malttoi esiintyä välittämättä kalanhajusta. Tulokseksi tuli ERI kera hyvän ja kattavan arvostelun.

Photo: Mallu Heimonen
Arvostelu:

"11 months. Still needs time. Most beautiful head planes. Clean flat skull. No depths. Lovely muzzle. Would prefer darker eye. Excellent ears. Slightly long in loin, otherwise good body proportions. Nice neck. Very good bone. Ribcage needs to develop. Enough angulations in front, good behind. Good tail. Good coat texture. Merle needs to clear out. Excellent movements. Excellent temperament."

Vapaa suomennos:

"11 kuukautta. Tarvitsee yhä aikaa. Todella kauniit pään linjat. Puhdas litteä kallo. Ei syvyyttä. Kaunis kuono-osa. Pitäisin enemmän tummemmista silmistä. Erinomaiset korvat. Hieman pitkä lanne, muuten hyvät rungon mittasuhteet. Kiva kaula. Todella hyvä luusto. Rintakehän tulee kehittyä. Riittävät kulmaukset edessä, hyvät takana. Hyvä häntä. Hyvä turkin laatu. Merlen tulee puhdistua. Erinomaiset liikkeet. Erinomainen luonne."

JUN-ERI


Seuraavana onkin Sissillä Rovaniemi KV 1.7, ja kenties sen jälkeen pudottaa karvan, joten sitten tulee pieni näyttelytauko.

8 kommenttia:

  1. moi, meillä on ollut ongelmia a-esteen kanssa. Miten opetit a.n moonalle ja uskalsiko moona kiivetä sinne ilman suurempia houkutteluja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Nykyään meillä ei enää ole ongelmaa, kun treeniryhmällemme tuli madallettava A, jota voi madaltaa ensin todella matalaksi, sekä sitten nostaa. Hoksasinkin silloin, että Moona pelkäsi vanhan A:n kovaa ja luikasta pintaa. Nyt kun siinä on kumirouhepinta, niin ongelmia ei juurikaan ole kun tassut ei luista. Mutta silloin kun oli vanha A, täytyi houkutella, yllyttää (pitää pannasta kiinni ja tsempata nokka A;han päin "mennäänkö jo, mennäänkö jo!"), kyllä se aina jollain tavalla saatiin menemään, mutta koskaan ei pakotettu. Moonalla se vei aikaa, mutta kärsivällisyys palkitaan. ;)

      Poista
  2. vielä sellainen, että mitä olis hyvä tietää ennenku menee mölleihi? Esim mihi jätetää hihna ja panta, mitä jos koira karkaa keskem radan, saako mitään olla kädessä radalla, mitä jos koira kieltäytyy esteestä tai menee väärän esteen, mitäjos ohjaaja unohtaa radan? :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihna ja panta heitetään johonkin lähtöpisteen luo, usein joku vie sen viimeisen esteen lähettyville, ainakin meillä.
      Jos koira karkaa radalta, niin kutsut sen takaisin ja jatkat rataa. :) En ole varma virheistä mitä siitä tulee koska itsellä ei ole niin käynyt, mutta luulisin että möllikisojen mölliluokassa siitä tulee kaiketi virhepisteitä ja möllikisojen 1-luokassa siitä tulee hylätty, koska virallisissakin menee niin.
      Mölliradalla mielestäni saa olla makupala kädessä, mutta jos koiran palkitsee kesken radan, tulee siitä virhepisteitä. Möllikisojen 1-lk radalla ei saa olla nameja koska se menee virallisten sääntöjen mukaan. Jos koira kieltäytyy esteestä, siitä tulee kielto, joka on 5 virhepistettä. Sitten otat esteen uudestaan ja jatkat vain rataa. :) Jos menee väärän esteen, tulee tietääkseni 15 virhepistettä/hylätty suoritus.
      Ja esteet ovat numeroitu, ja ohjaajathan saa tutustua rataan n. 5min ennen suoritusten alkua, sekä radat ovat aika helppoja ja lyhyitä, joten en usko että unohdat. ;) Tsemppiä tuleviin mölleihin!

      Poista
  3. Onnea Sissille Hienosta Tuloksesta! Millä Ohjelmalla Olet Muokannut Nuo Sivussa Olevat Sissi, Moonan Ja Sinun Kuvasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen muokannut kuvan Photofiltrellä, tekstit kirjoitin Picasalla. :)

      Poista
  4. ihana blogi! Päivittelisit useemmin :) kuvia ja videoita sun muuta kivaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivittelen niin usein kuin on päiviteltävää, pyrin päivittämään mahd usein. :)

      Poista