sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Paltamo RN 22.7

Lähinäyttelyt on aina mukavia - ei tarvitse lähteä niin aikaisin, sekä pääsee ajoissa poiskin. Tällä kertaa näyttelypaikalle oli meiltä matkaa n. 40-50km. Koska colliet alkoivat jo yhdeksältä, täytyi matkaan lähteä jo puoli ysin aikaan.

Oltiin Sannan kanssa sovittu, että vien Moonan äidin Kiran ainakin kilpailuluokassa, koska Sannalla oli toinenkin saksalainen narttunsa avoimessa luokassa. Siinä päätettiin sitten, että voin viedä Kiran yksityisarvostelussakin.
Tuomarina toimi rodun kasvattaja Mari Palgi. Kun oltiin käyty kiertämässä kehä yhdessä muiden avonarttujen kanssa, mentiin harjailemaan vielä koirien kinnerkarvat kuntoon.
Dori (Black Indian Queen of Kingly Shine) & Sanna olivat ennen meitä kehässä ja poistuivat kehästä ERIn kanssa. :)

Tuomari kopeloi Kiran, ja pyysi meitä tekemään ympäri ja edestakaisin. Kira liikkui älyttömän lujaa, siinä sai ottaa hieman pidempiä juoksuaskelia kuin normaalisti. :D Sitten seisotettiin, ja tuomari kävi vielä tunnustelemassa ja katsoi rakennetta hieman kauempaa. Sitten kehäsihteeri näytti kirkkaanpunaista läpyskää - ERI siis meillekkin! :)
Muita odotellessa juotettiin koirat ja harjailtiin, tuomari piti pienen tauonkin avoimen luokan aikana. Pian kaikki olikin arvosteltu ja päästiin kilpailuluokkaan. Tuomari valitsi 6 jatkoon, joukossa oli meidän seurueesta BC's Capella "Nita", sekä saksalaistytöt Dori ja Kira! Tuomari vertaili ilmeitä ja teetti vielä edestakaiset liikkeet. Lopulta hän kätteli 2 pois ja alkoi ohjata luokkasijoituksia. Nita ohjattiin neljänneksi, Dori kolmanneksi, ja lopulta jäi vielä merlenarttu ja Kira. Tuomari vertaili, ja kävi kättelemässä merlenartun toiseksi, eli Kira voitti luokkansa!

Ennen PN-kehää taas vaihteeksi harjailtiin, sillä välissä oli vain muutama koira. PN-kehässä vedettiin pari kunniakierrosta ja meidät ohjattiin toiseksi! Voittaja oli valio, joten SERT siirtyi Kiralle! Uskomatonta, Kiran ensimmäinen SERT! :) Ja arvostelukin oli todella mainio!

Kiran tulos siis AVO-ERI1 SA PN2 SERT


Kävin pyörähtämässä myös pinserikehällä esittämässä Yespinyes Agiramaryllis "Kiira"n tuloksella AVO-EH :) Tosiaan sain suoraan juosta pinserikehään pehkokehältä joten ei siinä paljoa tutusteltu Kiiran kanssa :D

Lopuksi vielä käytiin Sissin kanssa JH-kehässä ja ylsimme sijalle 2! :) Mahtava päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti