lauantai 24. marraskuuta 2012

KYLPYYN! *yks, kaks, kolme, NELJÄ?*

Eilinen perjantaipäivä hurahti oikein vauhdilla. Mulla loppu koulu jo klo 12 ja siitä koulunpihalta tuli Sanna (eli Moonan kasv. + Sissin toinen omistaja) hakemaan mua niille. Nyt oli muksa matka sinne, vain 15 minuuttia, ennen sitä oli 45 minuuttia. :D Heidän uusi kotinsa oli ajassa puolituntia lähempänä.

Olin siis luvannut auttaa Sannaa pesemään hänen puikkiksensa. Pestäviähän oli neljä kappaletta. Hänen shelttinsä säästyi pesulta, sillä se oli käynyt vasta näytelmissä ja pesun tarvetta ei ollut.

Sillä välin kun Sanna meni nukuttamaan tyttöään päiväunille, minä aloitin jo laimentamaan shampooseoksen ja pesemään ensimmäistä koiraa. Otin ensimmäisenä Dorin, jolla ei ollut paljoa karvaa. Pesu sujui hyvin nopsaan, kun Dori pysyi hyvin paikallaan. Kerkesin kuivata Dorin pyyhkeeseen ja aloittaa Ritankin. Rita ei tykännyt yhtään, siinä kesti vähän pitempään. Kun Ritalla oli vaikuttamassa shampoo, Sanna tuli apuun ja otti toiseen suihkuun Kira the karvahirviön. (Mikä onni että oli 2 suihkua!) Kun minä sain Ritan valmiiksi, otin Sunny-mummon. :) Pesu meni itseasiassa todella nopeaa luikuhihnatyöllä.

Pesun jälkeen itse vähän otettiin välipalaa ja mä siirryin föönaamaan siinä järjestyksessä kun pestiinkin. Sanna meni nukuttamaan tyttöään uudelleen, kun neiti ei malttanut nukkua ensimmäisellä kerralla :D Dori kuivui tosi nopeasti kun sillä ei ollut paljoa pohjavillaa, meni n. 20-30min. Ritassa sama homma. Sanna föönasi Sunnyn ja minä Kira the karvahirviön. Siinä vaiheessa totesin että miten voi olla niin tiheä pohjavilla!! Kiraa föönasin lähes puoltoistatuntia, ja tuntui ettei silti kuivunut ihan täydellisesti, vaikka kuinka yritettiin.  Pähkäiltiin myös kuinka tehokas olisi sellainen turbokuivaaja siinä tilanteessa.
Mutta koiraoperaatio oli suoritettu! :D  Huh!

Tämä oli vähän tylsä kuvaton postaus, kun oli jo pesujen jälkeen niin pimeä, ettei voinut ulkona käydä ottamassa tytöistä rakennekuvia tai edes mitään kuvia. Kamera oli varalta kyllä mukana!

Ensi tiistaina suunniteltiin että mentäisiin Sannan kans pallohallille vapaavuorolla treenailemaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti