Perjantaina-iltana piipahdin Sissin pesun jälkeen keskustassa hotellilla moikkaamassa kauempaa tulleita ystäviä - koiranäyttelyväkeä tietenkin.
Varautukaa pitkään postaukseen!
Lauantai:
Saavuttiin Nooran kanssa näyttelypaikalle yhtämatkaa 11 aikoihin. Mulla ei ollut muuta kehää kuin JH yhden maissa, mutta menin silti palloilemaan sinne kun ei mulla muutakaan ollut. Johanna ja kisakaverini bordercollie Domi saapuivat paikalle 12 aikoihin ja sitten siinä vähän treenailtiin ennen kehää.
Junior Handler tuomarina toimi Tarja Löfman. Ensiksi oli piirinmestaruus. Kisattiin numerolla PM10, joten oltiin joukon hännillä. Tuomari kuitenkin aluksi laittoi koirat juoksujärjestykseen ja mentiin kahdessa ryhmässä pari kierrosta ympäri, jonka jälkeen yksityisarvostelu pyörähti käyntiin numerojärjestyksessä. Domi oli kyllä aivan hirmuisesti omistajansa Johannan perään! Se toi hiukan haastetta. Lisäksi haastetta toi se, että Domin pääharrastus on agility, eikä näyttelyistä ollut hirmuisesti kokemusta.
Yksityisarvostelussa tuomari pyysi tekemään kolmion ja edestakaisin, sekä seisotettiin pöydän eteen (niinkuin rotukehässä) ja meille kirjoitettiin arvostelut. Mun mielestä tää arvostelujuttu on tosi hyvä uudistus junnukehässäkin, ainakin tietää mitä täytyy korjata! Tämän jälkeen tuomari valitsi meistä 5 jatkoon, jotka sijoitettaisiin isossa kehässä. Oltiin valittujen joukossa! Seuraavana olikin vuorossa normikisa, jonka aloitti nuorempien ikäsarja.
Vanhempien ikäsarjan alkaessa ahdattiin kaikki osallistujat ensin kehään jonka jälkeen aloitettiin yksityisarvostelut. Siinä pyydettiin tekemään samat asiat kuin PM karsinnassa. Näiden jälkeen valittiin 20 osallistujasta 5 jatkoon. Oltiin Domin kanssa jatkossa! Seuraavaksi tulikin koiranvaihto, saatiin itse vaihdella koirat miten haluttiin. Minä sain vaihtokoiraksi pk mäyräkoiran, joka toimi oikein mukavasti. Tuomari pyysi tekemään vaihtokoiran kanssa kolmion. Sitten vaihdettiin omat koirat takaisin ja alettiin sijoittaa. Ylsimme Domin kanssa upeasti sijalle 3!!
Iltapäivällä isossa kehässä olleessa PM-kisassa käytiin tekemässä kolmio ja ympyrä. Tämän jälkeen meidän sijoitettiin kolmanneksi! Wow! Toisena vuonna peräkkäin PM3!
Sunnuntai:
Rotukehäpäivä.
Olin kyllä ilmoittautunut junnuihinkin, mutta kiireen takia en viitsinyt sinne mennä. Aikataulujen tullessa julki oltiin sovittu että Anniina esittää Sissin, kun minä taas vien Hilman kehään.
Oltiin paikalla Leenan kanssa jo 10 jälkeen, collieurosten alkaessa. Tahdottiin mennä tsemppaamaan Anniinan junnu-urosta Chatoa, joka on samalta kasvattajalta Saksasta kuin Sissi. Tämä oli hänen ensimmäinen näyttelynsä. Chato aloittikin päivämme erinomaisesti, tuloksella JUN-ERI1! Collieilla tuomarina Ricky Lochs-Romans, Hollannista.
![]() |
Anniina ja Chato. |
Sitten jouduttiinkin siirtymään Sannan ja Hilman kanssa shelttikehälle. Shelteillä oli tuomarina Carin Åkesson, Ruotsista. Junnunarttuja oli shelteissä 18 kpl. Hilmalle tämä oli ensimmäinen junnuluokan näyttely myös. Ensin juostiin yhdessä pari kierrosta ja yksityisarvostelussa käytiin tekemässä ympyrä ja edestakaisin. Tuloksena ERI! Kilpailuluokassa vielä päästiin kolmansiksi! Mieletöntä, niin monesta junnunartusta.
![]() |
Liikettä Hilman kanssa. |
Sissikin osasi yllättää. Olihan Sissikin periaatteessa ensikertalainen, nimittäin nuorten luokassa! Heh. Mulla oli oma henkilökohtainen tulospalvelu näyttelypaikalla, joka kipitti collie- ja shelttikehän välillä ilmoitellen tuloksia.
Shelttikehästä ulos tullessani kysyin mahtaako kukaan tietää miten Sissillä on käynyt. Sanna vain hymyili ja naureskeli että "minäpä tiedän" mutta eivät halunneet vielä sitä mulle kertoa. :D Lopulta sain heiltä tiedon että Sissi oli ollut huikeasti NUO-ERI1 SA! Colliekehälle palatessamme saimme tietää, että Sissi oli ollut vielä kaiken huipuksi PN4!! Aivan mahtavaa!
![]() |
Sissi innoissaan kehässä. |
![]() |
Sissi ja Anniina (vasemmalla) PN-kehässä. |
Sissin arvostelu:
Beautiful size. Standing lovely outline and dignity. Feminine head and
expression. Ears good set on, but not always correct tipping. Strong
topline. Good body. Good muscles feet. Could be faster movement with a
lot of style. Good power of the back. Lovely handled in the ring.
Suomennos:
Kauniin kokoinen. Seisoessa kaunis ulkolinja ja arvokkuus. Feminiininen
pää ja ilme. Korvat hyvin asettuneet, mutta ei aina oikeassa asennossa.
Vahva ylälinja. Hyvä runko. Hyvät jalkalihakset. Tyylikkäät liikkeet
mutta voisi olla nopeampi. Hyvä voima takana. Kauniisti esitetty kehässä.
Tiivistettynä meidän porukan tulokset siis:
LA:
Essi ja bc Mcsanikan After Me "Domi" JH3 & PM3
SU:
Brown Bear of Kingly Shine "Chato" JUN-ERI1
Yeva-Blue of Kingly Shine "Sissi" NUO-ERI1 SA PN4
Snowpaw Misty Gepard "Hilma" JUN-ERI3
Kuvat © Leena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti