perjantai 29. maaliskuuta 2013

Rautalampi RN 24.3

Tulipa pyörähdettyä Rautalammilla. Ei mikään kummoinen reissu tulostenkaan osalta, mutta onneksi matkaseura oli sen verran mukava että reissu kääntyi mukavaksi kaikin puolin. :) Flunssa ja kurkkukipu kotiintuomisina.

Collieilla oli tuomarina Elina Haapaniemi. Nuorissa nartuissa oli 3 osallistujaa.
Yksityisarvostelussa tuomari totesi ensimmäisenä Sissille "sinäkö oot mennyt turkin pudottamaan juuri ennen näyttelyä". Mulla hyvä ettei suu loksahtanut auki, Sissi nimittäin on nyt täydessä turkissaan. Eihän sillä ole mitään järjetöntä PUFF -turkkia, muttei tuo nyt todellakaan näytä siltä että olisi karva lähtenyt :D Sissillä on mun mielestä sopiva turkki, jonka alta eroittuu hyvin sen kropan ääriviivat. No mutta kuitenkin.

Sitten tehtiin kolmio ja edestakaisin. Kolmion jälkeen tuomari sanoi että ei saada juosta niin nopeaa. Joo, siinäkin vähän pyöräytin silmiä, Sissillä kun on niin kaunis, pitkä askel ravissa, niin ei sen kanssa oikeen hitaasti voi mennä tai muuten sen liike muuttuu sellaiseksi sipsuttamiseksi. Jäi vähän mietityttämään että millaista liikettä tuomari collielle haki, kun jokaisessa edeltävässä näyttelyssä on kehuttu Sissin liikkeitä. No ei sille mitään voi :D

Tuloksena Sissille EH2.

Arvostelu:
"21kk vanha bluemerle, joka esitetään hyvin hoidetussa, mutta kevyessä turkissa. Sinällään hyvät ääriviivat ja tyyppi. Hyvät pään linjat. Purenta ok. Keskiruskeat, hieman pyöreät silmät. Hyvät korvat. Sopiva luusto. Vielä kovin ahdas edestä, mikä näkyy myös liikkeessä. Kauniisti kulmautunut takaosa. Hyvät liikkeet takaa."


 Sheltti Hilmalle ERI, täydellisellä arvostelulla, ihmeteltiin hieman että miksi sillä arvostelulla ei sijoittunut luokassaan, mutta shelttejen tuomari taisi tykätä vain soopeleista, kun luokkasijoittujat olivat soopeleita.

Seuraavana mennään sitten Outokumpuun 21.4.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti